Bussi, juna, lentokone, laiva… Liikenteen suju- minen on kaikkien osapuolten etu. Miten palvelut toimivat?

Lentoliikenteen toiminnalle on omat sääntönsä ja ohjeensa. Matkustajalla on omat oikeutensa, jos matkan jossakin vaiheessa tulee ongelmia. Miten matkustajan tulee toimia, jotta ongelmia ei aiheutuisi? Read more

Pikajuna, Pendoliino ja Inter-City taittavat taivalta nopeasti. Lähijunat kuljettavat huomattavan määrän väkeä päivittäin pääkaupunkiseudulla. Useimmiten junat saapuvat ajallaan määränpäähänsä, mutta voi olla myös viivästyksiä esimerkiksi rataonglemien takia tai talvella lumen takia. Read more

Linja-auto on kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, kun matka-ajan voi käyttää hyödyksi. Matkustaja voi keskittyä muihin asioihin kuin ajamiseen. Suomessa bussiliikennettä voi harjoittaa joukkoliikenneluvan saanut bussiyhtiö. Edellytyksenä luvan saannille on se, että yhtiö täyttää EU:n edellyttämät ammattitaito-, vakavaraisuus- ja hyvämaineisuusvaatimukset. Alla olevista artikkeleista saat tietoa linja-autoliikenteen edellytyksistä sekä toiminnasta yleensä. Read more

Laivaliikennettä Suomesta suuntautuu lähinnä Ruotsiin ja Tallinnaan. Matkustusmuotona laivaa ei kovin paljon käytetä, mutta lomien aikana lyheyemmillä risteilyllä laiva on suhteellisen suosittu. Read more

Joukkoliikenteessä on käytössä monia eri kulkuvälineitä - bussit, metro, raitiovaunu, taajamajuna. Joukkoliikenteen sujuminen taajamissa on tärkeää. Asut ehkä pitkän matkan päässä työpaikastasi, ja on tärkeää, että myöhästymisiä ei tapahtuisi. Read more